Edellisen blogitekstin perään syntyi mielenkiintoinen keskustelu ryhmäkuvien ottamisesta. Tänään koulutin valokuvaajan ammattitutkintoa suorittavia ja teimme alkulämmittelynä ryhmäkuvauksen oppilaitoksen parkkipaikalla.
Käytimme vastaavaa kalustoa kuin ryhmäkuvauskysymyksen esittäjä, eli 580 ja 430 salamat, valojalusta ja läpiampuva varjo. Varjoa emme käyttäneet lopulta missään kuvassa, koska kirkkaassa 9.30 aamuauringossa 430EX salama sai tehdä todella töitä ilman varjoakin pärjätäkseen vallitsevalle valolle.
Ensin ryhmä oli seinää vasten ja orjasalama oli jalustalla kuvaajan takana, kamerasta oikealla. Se oli hieman liiankin takana, koska se ei huomannut kamerassa olevan master-salaman signaalia. Kun sen siirsi samalle linjalle kuvaajan kanssa, alkoi homma toimia. En ole aivan varma, mutta molemmat salamat taisivat olla TTL-tilassa ilman kompensaatiota. Jos jotain kompensaatiota oli, niin kamerassa olevasta 580:stä oli tehoja tiputettu aukon verran. Tosin silloin se on varmaankin tasoissa 430 salaman kanssa tehojen suhteen.
Ajattelimme laittaa ihmiset kahteen riviin, mutta jos kuvaaja on samalla tasolla kuvattavien kanssa, on se melko mahdotonta. Eli ihmiset vain lomittain samaan riviin ja sillä mennään mikä on mahdollista. Toisaalta ei kummoisia tikkaita tarvitse olla mukana, että voi jo kuvata kahtakin riviä.
Betoniseinän jälkeen marssitimme joukon rivissä neljän metrin päähän, jossa taustalle saatiin koivuja ja muuta kaupunkimaisemaa. Ryhmä oli hyvin vielä talon varjossa, mutta paikalle parkkeerannut auto pakotti siirtämään kuvattavat aurinkoon. Ei koskaan optimaalinen ratkaisu. Jatkoimme orjasalama kuvaajan oikealla puolella, mutta koska aurinko paistoi suoraan salamaa kohti, ei TTL-signaalit koskaan tavoittaneet sitä. Kun salaman siirsi kuvaajan vasemmalle puolelle varjoon, sai se hyvinkin poimittua master-salaman ohjausvälähdykset.
Varsinaiset ryhmäkuvat tulevat tähän tekstiin heti kun saan ne käyttööni.
Orjasalama auringossa ei toiminut ollenkaan. Varjossa se toimi hyvin.
perjantai, 21. toukokuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)




Käyttääkö joku "ammattilainen" muka oikeasti vielä jotain TTL signaalia, ostaa pocket wizardeja kasan niin ei tartte tapella noin alkeelisten ongelmien kanssa.
VastaaPoistaMissasit hieman pointin tässä kohtaa. Eli, kyseessä ei ollut "tämä on paras tapa kuvata ryhmäkuva" vaan "pystyykö kahdella salamalla ja yhdellä valojalustalla ottamaan ryhmäkuvan?" tyyppinen juttu. Lue Justin Clamp ja sontsa tekstin kommentit, niin ymmärrät mistä on kyse.
VastaaPoistaVaikka Joe McNally onkin kävelevä maksettu mainos, on hän silti "ammattilainen" ja vienyt TTL salamoiden käytön melko pitkälle. Itse en epäröi käyttää langatonta TTL-salamaa sen nopeuden vuoksi, jos tiedän, että se toimii kyseissä tilanteessa.
Ammattimaisuutta tuskin pystyy mittaamaan kalustosta, pikemminkin tuloksista.
aika kaukana noi valot, valovoima heikkenee etäisyyden neliössä.
VastaaPoistaJuuri sen takia ne ovatkin kaukana. Tehossa häviää, mutta valo on tasainen koko ryhmän alueella.
VastaaPoistahttp://strobist.blogspot.com/2007/06/lighting-102-12-position-distance.html