lauantai, 19. kesäkuuta 2010

Keikalla: Keihäänheittäjä


Keihäänheittäjä
Originally uploaded by Mikko Niemelä

Urheilusivuille piti kuvata keihäänheittäjää. Keihäänheittoa kuvataan yleensä pitkällä putkella, koska harva kuvaaja haluaa saada keihäästä. Nyt mukana ei ollut teletuuttia ja runkona 5D, jota vain ei ole tarkoitettu minkään liikkuvan kohteen kuvaamiseen. Piti siis kehitellä jotain...

Urheilukisoissa ei voi mennä kuvaamaan urheilusuorituksia kovin läheltä. Siksi harjoittelutilanteet kannattaakin hyödyntää omituisempien kuvauspaikkojen käyttöön. 5D toimii parhaiten tarkennettuna tiettyyn pisteeseen, joten jos menen makaamaan heittopaikan "viivan" tuntumaan ja kuvaan laajiksella ylöspäin, saan kuviin sekä heittäjän että keihään.

Aurinko oli (tietenkin) heittopaikan takana, joten laitoin suosista kaksi salamaa Justin Clampeillä Nano Ständiin. Skyportit kiinni ja tehot 1/2. Näin kaksi salamaa toimivat ikään kuin yhtenä salamana, jonka teho on 1/1. Lopullinen teho riippuu tietenkin salamoiden tehoista (Guide Number, joka sekin on nimensä mukaisesti vain suuntaa antava). Nyt oli käytössä kaksi 580II:sta, joten kaksi puolella teholla olevaa salamaa vastaavat siis yhtä täydellä teholla olevaa salamaa, paitsi...



Keihäs set-up
Originally uploaded by Mikko Niemelä


...että salamat latautuvat nopeammin ja pysäyttävät liikkeen hieman paremmin. Pikkusalamoissa välähdysnopeus on sitä nopeampi, mitä pienemmällä teholla salama on. Studiovaloissa homma toimikin täysin päinvastoin (lue Välähdyksiä-kirjasta lisää).

Asetin salamat jalustalla ensin kameran vasemmalle puolelle, mutta koska heittokädestä aiheutui varjoja heittäjän kasvoihin, siirsin valot kameran oikealle puolelle. Salamat pistivät taas menestyksekkäästi kampoihin auringolle, vaikka flarea tulikin kuviin. Sehän taas on objektiivistä kiinni, joten valot toimivat hyvin, ollakseen sormiparistoilla (eli -akuilla) toimivia pikku purtiloita. Tosin kovin laajalle ei valo ehdi levitä, kun kirkkaassa auringossa pyrin saamaan salamat mahdollisimman lähelle kohdetta. Sen vuoksi keihäässä ja heittokädessä on liike-epäterävyyttä. Elikan Quadran laajakulmainen reflektori ja nopea välähdysnopeus olisivat olleet omiaan tässä kuvauksessa. Mutta paras salama on se, joka on mukanasi.

Kun keihäänheittäjä palasi hakemasta keihäitä kentältä, olin kääntänyt salamat 180 astetta ja otin vielä muutaman kuvan toiseen suuntaan. Näin sain taittajalle muutaman eri vaihtoehdon hyvin pienellä vaivalla.




EDIT: Ne teistä jotka lukevat Keskisuomalaista, saattoivat huomata että kesätoimittaja oli rajannut pääkuvan yläosan lehdessä pois. Tähän joutuu kuvaajana vain tottumaan. 

2 kommenttia:

  1. Kiitos Mikko jälleen, näyttää ettet petä näiden juttujesi kanssa ;)
    Kuva on oikein hieno, ehkäpä hienoin keihäänheittokuva jonka olen koskaan nähnyt. Harmi vaan että suviuuno brutaalilla tavalla tuhosi taideteoksesi (en kylläkään ole nähnyt miltä kuva Keskisuomalaisessa näytti)... sellaista se kuvajournalismi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiitoksista. Vähän ollut outputti hiljaisella blogin suhteen, kun kuvaustöitä ollut ihan tauotta. Mutta onpahan sitten syssymmällä matskua moneen Keikalla-tekstiin.

    VastaaPoista