maanantai, 8. marraskuuta 2010

Uudet Skyportit!


Elinchromin Skyport-lähettimet ovat jo kauan pitäneet omaa linnakettaan pystyssä Pocket Wizardien ja Aasian tuotannon välissä. Hinta/laatu-suhde on aina ollut Skyporteissa kohdallaan, mutta pieniä parannuskohtiakin niistä löytyi. Nyt aika moni niistä on korjattu.

Suurin uudistus on varmastikin kiristysholkki kameran salamakenkään tulevassa luistissa. Tätä olen maahantuojalta jo pitkään toivonut (ja varmasti moni muukin ympäri maailmaa). Valmistaja on perustellut kiristysholkin puuttumista sillä, että jos lähettimen tökkää johonkin sen ollessa kamerassa kiinni, rikkoutuu joko lähetin, kameran salamakenkä tai molemmat. Omat lähettimeni ovat kuitenkin aika naarmuilla, kun ne ovat putoilleet milloin missäkin. Ja vaikka kiristysholkki uusissa lähettimissä onkin, ei mikään estä jättämästä sitä auki esimerkiksi studiossa ja kiristää holkki vain olosuhteissa joissa sen putoaminen muuten olisi todennäköistä, tai sen hukkuminen todennäköistä.


Toinen suunnitteluhärö vanhoissa malleissa oli vastaanottimen virtakytkin, joka oli kuoren päällä oleva pieni nappi. Se oli niin kohollaan, että koskaan ei voinut olla varma, ovatko vastaanottimet mahdollisesti kytkeytyneet itsestään päälle ja tyhjentäneet akkunsa. Minulla on yksi vastaanotin ihan ensimmäisestä Suomeen tulleesta erästä ja siinä virtakytkin on vielä sivussa, antennin alla. Se onkin ollut luottovastaanottimeni, kun se ei vahingossa voi kytkeytyä päälle.

Nyt sekä lähettimen että vastaanottimen painonapit on upotettu, jolloin niiden kytkeytyminen vahingossa ei tapahdu enää yhtä helposti. Myös lähettimen kyljessä olleet pienet "dippi"kytkimet on korvattu huomattavasti suuremmilla ja karhennetuilla kytkimillä.

Uuden lähettimen pitäisi pystyä synkkaamaan RX-sarjan studiovalojen ja Rangereiden kanssa 1/250 asti. Varmasti kameran sulkimella on oma osansa tässä yhtälössä, mutta tästä ominaisuudesta ennen kuin olen saanut uuden lähettimen itselleni. Uudet mallit ovat yhteensopivia vanhempien mallien kanssa, pois lukien tuo nopea synkkaus.





http://elinchrom.com/


Kiitokset Juho Kolehmaiselle kuvista!   (All images © Juho Kolehmainen 2010)

3 kommenttia:

  1. Mulla on vanhanmallin Skyporttia 3:lla vastaanottimella ja aion ostaa tämmösen uuden 2:lla vastaanottimella. Kun työkseen kuvaa, niin lähes kaikelle pitää olla varajärjestelmät.

    Vastaanottimien akulla olis myös kiva olla jonkinmoinen varaustilan näyttö, nyt pitää ladata "varmuuden vuoksi" vaikka virtaa onkin jäljellä. Noi nappisysteemit on kyllä vanhassa hankaloita ja lähettimen rakenne vähän liian heppoinen.

    VastaaPoista
  2. Vanhojen vastaanottimien virtanappi oli kyllä huonoin esitys mitä vähään aikaan olen missään nähnyt. Meni itestään päälle, mutta kun tarkoituksella yritti niin pahimmillaan muutaman minuutin väkerrys että käyntiin lähtee. Lähettimen virtanappi mulla meni poikki eli ei se sekään kovin kehuttava ole, onko tuo edelleen sellainen pieni liukukytkin siellä kyljessä? Ja antennit näyttäs edelleen olevan senverran heppoisia että ongelmia on luvassa korjauksista huolimatta... Halvat ja kohtuullisen hyvin toimivathan nuo on mutta käyttötarpeesta (teho, pitkät välimatkat, käytön varmuus) riippuen suosittelen harkitsemaan suoraan niitten pockettien ostamista...

    VastaaPoista
  3. Onhan ne rimpuloita, mutta (aina on mutta) Ranger Quadran jälkeen Skyportteja on alkanut arvostaa ihan uudella lailla, kun saa tehoja ja ohjausvaloa säätää kameran luota.

    Yllättävän "onttoja" PW Plus II:setkin on, eivätkä Flexit ja Minitkään taas ole aivan niin pieniä kuin olisi suotavaa. Toki kytkimet ja toimintavarmuus on edelleen parasta mitä rahalla saa.

    Mutta kun tilauksessa on toinen Quadra ja pari BXRi500:sta, niin en hetkeen ole Skyporteista luopumassa. Toivottavasti vaan salamoiden mukana tulee noita uusia lähettimiä...

    VastaaPoista